Two years

Tänään on taas se päivä. Kaksi vuotta on jo mennyt, kun elämäni muuttui täysin onnettomuuden myötä. Tänään on päivä jolloin haluan rauhoittua ja vain miettiä. Miettiä mitä kaikkea onkaan tapahtunut tämän parin vuoden aikana, käydä läpi tunteitani ja pohtia missä nyt mennään.

Kahden vuoden aikana olen menttänyt paljon unelmiani, mutta saanut niitä korvattua uusilla. Olen rakastunut, särkenyt sydämmeni ja rakastunut uudelleen. Olen tullut raskaaksi ja saanut maailman suloisimman pojan elämääni tuomaan tunteita laidasta laitaan. Olen lopettanut koulun, palannut takaisin Lappiin ja aloittanut uuden. Olen kokenut paljon pettymyksiä, kipua sekä turhautumista proteesini takia,mutta jokaisen ongelman ohella olen kokenut myös onnistumisia. Olen katsonut peiliin pettyneenä, mutta myös hymyillen tyytyväisenä.

Nyt parin vuoden jälkeen alan olemaan jo ihan sujut itseni kanssa. Olen oppinut tunnistamaan omat heikkouteni ja yrittänyt peitellä niitä tuoden hyviä puoliani esiin. Proteesia en enää pidä pelkkänä vaivana, sillä olen oppinut elämään sen kanssa. Osaan jo varautua hiertymiin ja ongelmiin, mutta nyt olen oppinut niiden ohella keskittymään omiin tavoitteisiini. Pyrkimällä eteenpäin pystyy unohtamaan ne huonot asiat ja onnistumiset saavat kivunkin pienemmäksi. Totta kai kivun iskiessä tuntuu pahalta eikä mieli voi olla kovin pirteä, mutta alun jälkeen tilanne tasoittuu.

Kasvoissani on edelleen paljon mielessäni häiritseviä vikoja, jotka meikatessa tulevat esiin. Silmämeikkiä laittaessa menee kauan, sillä silmät ovat eri korkeudella ja niitä yrittää saada näyttämään olevan samalla tasolla. Kuitenkin olen sujut ulkonäköni kanssa ja en häpeä sitä. Tiedän etten näytä ihan hirveältä, mutta kuten sanottua, olen särkynyt kristalli joka tarvitsee hienosäätöä.

Elämässäni on tapahtunut monia raskaita asioita, mutta kuitenkin näen elämäni tasapainoisena. Jokainen paha asia on saanut vastapainoksensa jotain hyvää. Sitä tosin en tiedä, ovatko pahat asiat voitolla, mutta tällä hetkellä se ei minua kiinnosta. Tällä hetkellä elämäni on ihan mallillansa ja voin sanoa olevani ihan tyytyväinen. Minulla on mies, lapsi, ihanat sukulaiset, ystäviä ja koira. Mitä muut voisin enää toivoa? Joku päivä minulla on hampaat taas suussa sekä uudet toivottavasti todella upeat kasvot. Jalkaani en enää tule saamaan, mutta kyllä proteesi joku päivä vielä tulee toimimaan hyvin. Minä laitan sen toimimaan!

Palaamisiin!