perjantai 26. elokuuta 2016

Love my busy life

Ääää suurimmat anteeksipyyntöni kaikille! Tässä on tapahtunut vaikka ja mitä, etten ole ehtinyt katsomaan blogin perään. Kirjotukset lähenee koko ajan ja salireenit ovat olleet kunnolla päällä ja lapsen kanssa pitänyt touhuta ja sen semmosta jännää.



Mukava alkaa muistelemaan mitä kuluneen kuukauden aikana onkaan tapahtunut. On nautittu kesästä ja lämpimistä keleistä, kun niitä on ollut tarjolla. Kävin kaverin kanssa rannalla eräänä päivänä, kun mummi meni Jamien kanssa rannalle. Saimme ottaa aurinkoa rauhassa ja välissä tosin hieman ukkosti, mutta se meni nopeaa ohitse.



Ulkoiltu on sen minkä ehtii/ pystyy. Olemme käyneet noin 20 minuutin lenkin ennen hoitoon menoa ja hoidon jälkeen, jos aikaa on ollut. Jalkaani tosin on joinakin aamuina sattunut niin paljon, ettemme ole voineet mennä koko lenkkiä. Jalkani on ollut hankala koko kesän, kun se ainakin aamuisin hankaa tuosta hiertymän kohdasta niin, että proteesi on käytettävä välissä pois tai lepuutettava, että se pääsee liikkumaan parempaan asentoon. Hikoilun eli siis salin jälkeen se pysyy pääasiassa koko ajan paikallaan hyvässä asennossa.



Minulle vaihdettiin proteesiin uusi yläosa tiistaina, mutta sen kanssa tilanne on sama. Menen torstaina Ouluun korjauttamaan tämän, koska ei tämä homma toimi enää kauaa, kun kohta on pakko siirtyä shortseista pois. Tämän kanssa tilanne on vielä hankalampi kuin sen edellisen kanssa, sillä en pysty helpottamaan tilannetta sukilla.



Sitten välissä tulivat weekendit! Junalla oli aikaisin lähtö, jo ennen kuutta. Matkasin Helsinkiin, menin hotellille ja majoitun sinne mukavasti. Näkymät ikkunasta eivät olleet kovin upeat, mutta noh pikkuvikoja :D.





Menin festareille n. viiden aikaan ja olin siellä loppuun saakka. Viimeisenä esiintyi axwell ja ingrosso, mikä ehdottomasti oli illan kohokohta. Valot ja ilotulitukset olivat niiiiin upeat!


Lauantaina sain hotelliaamiaisen ja olin iloinen, sillä tarjolla oli pieniä croissantteja ja kaikkea muuta hyvää. Menin kolmen aikaan festareille ja olin siellä loppuun saakka. Päivän aikana istuin kaksi kertaa noin vartin ajan, mutta muuten olin ihmisten seassa menossa mukana. Seuraavana aamuna jaloissa tuntui se hyppiminen!!


Sunnuntaina hotelliaamiainen ja lähtö. Matka jatkui Seinäjoelle ja olin siellä yön. Kävimme katselemassa auringonlaskua ja vietimme ihanaa aikaa yhdessä (tulen vielä joskus kertomaan tästä henkilöstä enemmän).




Maanantaina matka jatkui takaisin rolloon ja normaalit kuviot olivat edessä.




Sitten alkoikin jo koulu ja sen parissa aika on mennyt mukavasti. Minulla on biologian 5 kurssi ja kertauskurssi meneillään. Lisäksi kertailen kovasti enkkua. Matikka ja äikkä saavat vielä hieman odottaa, ennen kuin paneudun niihin.




Kävin myös viime perjantaina juhlimassa. Äidillä oli viikonloppu vapaata ja hän esitti, jos poju voisi tulla sinne hoitoon. Ilta oli mielenkiintoinen, mutta hauskaa oli!





Salilla hommat etenevät hyvin. Käsien ja keskikropan treenaaminen on aloitettu, mutta rintalihaksia en vielä ole uskaltanut reenata. Jalkojen kanssa treeni on jo oikeasti rankkaa, mutta kädet ja keskroppa menee vielä kevyillä painoilla. Niitä lisäilen pikkuhiljaa, tosin ensi kuussa en salilla paljoa käy kun pitää lukea lukea ja luuuukeeeeeaaaaaa. :d



Mutta mitäs talon herralle? Eipä sille kuulu kuin hyvää! Rajojen kokeilua on moneen otteeseen ja joinakin aamuina/ päivinä on vaan kivempi kiukutella kuin olla hyvällä tuulella. Hoidossa hommat sujuvat hyvin ja poju viihtyy siellä aivan niin kuin ennenkin. Vähän nuhaa on taas ollut, mutta ei onneksi kovasti.




Ivalon täti hoisi häntä miehensä kanssa silloin kun olin weekendissä ja meni se pariksi päiväksi papan tykö viikonlopun jälkeen. Jamie kovasti viihtyy papan tykönä, onhan siellä muitakin lapsia, vaikka vanhempia ovatkin.




Milla on alkanut taas tekemään tarpeitansa sisälle. Pari kertaa jopa silloin, kun olemme olleet kotona. Juoksutan sitä nyt jatkuvasti ulkona, mikä on hieman auttanut. Muuten leidi on ollut hyvällä voinnilla ja iloinen oma itsensä. Ehkä sille vaan on alkanut iskemään vanhuus,




Torstaina tosiaan Ouluun ja ensi viikolla saan ehkä erityisen vieraan tänne.



Ostin tällaisen
Ja tämmöisen
Ja meille tällaiset <3

Palaamisiin!