sunnuntai 5. elokuuta 2018

Summer memories

Kesä lähenee loppuaan, joten on sopiva hetki palailla kesän muistoihin. Fiilis on vähän haikea, mutta onneksi vielä kerkeää nauttimaan näistä lämpimistä keleistä <3




Kesäkuun lopussa (torstai 21.6)  me lähdimme junalla kohti Oulua. Junalla kulkeminen yksin lapsen ja koiran kanssa ei enää jännitä, siihen kun on jo tottunut. Menomatka vain aina on pahempi, koska kaikki odottavat perille pääsyä ja lapsi on niin levottomana.




Oulussa hyppäsimme Essin kyytiin ja ajelimme Kärkkäisille. Veli tuli siihen meitä moikkaamaan ja vahtimaan Millaa sen aikaa, kun me kävimme kaupassa.


Sieltä matka jatkui Essin mökille, jossa meitä odotti hänen vanhempansa. Söimme ja juttelimme, sekä vaihdoimme Essin kanssa tuliaisia (hän kävi Puolassa toukokuussa).



Essin isä viihdytti pojua :D


Lopulta menimme Rovaniemelle ja kaupan kautta äidin luokse. Äiti oli silloin reissussa, joten saimme aluksi olla siellä ihan keskenämme.



Viikonloppu vietettiin rauhallisissa tunnelmissa, sillä oli juhannus. Kaupat olivat kiinni ja oli hiljaista. Sunnuntaina lähdimme äidin kanssa kohti Hanhimaata. Olisin halunnut odottaa maanantaihin saakka, mutta äidillä oli niin palava tarve päästä sinne, että nöyrryin lähtemään jo päivää aikaisemmin :D



Hanhimaassa vietimme jokusen päivän. Nautintoa ja rauhaa, sitä joka lomalla kaipaa. Onneksi säät suosivat!






Kävimme myös tätini mökillä paistamassa makkaraa. Poju nautti heitellessä kiviä veteen :D. Ulkohuussiin ei vain uskaltanut mennä, joten piti aika nopeasti lähteä pois, jotta reppana pääsee pissalle.





Poju pääsi myös tekemään pihatöitä :3


Saatiin vieras


Jatkoimme matkaamme keskiviikkona isän tykö. Torstaina näin ystävääni ja illalla menin hänelle järjestettyihin baby showereihin. Sai nähtyä samalla vanhojakin kavereita :3.




Perjantaina luovutin Jamien kummitädin huostaan, joka vei hänet Ranuan eläinpuistoon. Itse vietin illan jutellen ystävän kanssa vauvoista ja kaikesta muusta sen sellaisesta. Ps. Ystävä synnytti vauvansa viime kuun puolessa välissä <3. Odotan kovasti, että pääsen näkemään hänen pienen poikansa.



Lauantaina matkasimme takaisin Rovaniemelle. Sunnuntaina kävin Essin ja hänen miehensä kanssa tivolissa hurjistelemassa. Sain lopulta suostuteltua Essin Mega Flippiin. Essi huusi kauhuissaan ja minä olin aivan innoissani :'D





Voitin narunvedosta x)


Heinäkuun ensimmäisena maanantaina matkasimme takaisin Kuopioon. Matka sujui hyvin ja oli piristävää päästä takaisin kotia rauhoittumaan loman viettämiseen.




Heinäkuu meni pitkälti näistä huikeista helteistä nauttiessa ulkoilun ja rannan parissa. Salilla ollaan pojun kanssa käyty tyypilliseen tapaan, mutta myös kotitreeneihin olen välissä tyytynyt. Tankoilu on jäänyt vähälle, koska sisälläkin on +25 astetta lämmintä ja hikeä pukkaa niin paljon, että ei oikein ihokontakti pidä :'D








Kävimme myös katsomassa sirkusta pojun kanssa. Keskittyminen ei vielä oikein meinannut riittää, mutta onneksi oli välitauko ja sai käydä ulkoilemassa.


Kaveri kävi kylässä muutaman päivän ajan, ettei meidän sentäs tarvinnut koko kuukautta olla vain keskenämme. Kävimme hänen kanssaan mm. rannalla ja Amarillossa syömässä.


Livemusiikkia rannalla ;)

   

Kävimme myös matkuksessa shoppailemassa. Sieltä tarttui matkaan mm. uusi pyörä pojulle.


Viikon kuluttua lähdemme taas pohjoiseen, minne jätän pojun ja jatkan matkaa kaverin kanssa jonnekkin kauemmaksi. Siitä sitten uutta päivitystä toivottavasti jo kuun lopussa ;).



Naapurin koira kyttäili omaani

Pink <3

Palaamisiin!