One year

Vuosi sitten 27.10.2012 oli lauantai ja nuori neito heräsi aamulla valmiina tulevaan päivään. Hän oli viettänyt yönsä Helsingissä tuttavansa luona. Hän olikin tuttavansa seurassa aamun iloisena laittaessansa itseään mallikurssin tuntia varten. Hän laittoin päällensä viimeistä mallikertaa varten lemppari vaatteensa ja meikkasi itsensä sopivasti. Ei liikaa meikkiä, mutta kuitenkin riittoisasti. Tytön tuttava heitti hänet Helsingin keskustassa sijaitsevan Fashion Model Agencyn eteen ja he toivottivat toisillensa hyviä jatkoja. Tyttö meni innoissaan sisälle odottelemaan tunnin alkua. Hän oli ottanut mukaansa korkeimmat korkonsa, jotta saisi viimeisen tunnin kokeilla niiden kanssa. Heillä oli käveluharjoittelua tunnin ajan ja se oli haastavampaa korkeilla koroilla. Tunnilla olleet kaverit kehuivat kenkiä ja joku halusi kokeillakin niitä. Tunnin jälkeen tyttö lähti kävellen Kamppiin odottelemaan bussiansa takaisin Ypäjälle. Hän nousi bussiin ja oli tietokoneella matkan aikana jutellen kavereillensa. Forssassa hän vaihtoi bussia ja meni Palikkalaan. Hän lähti kävelemään tien vartta pitkin Ypäjälle kuten joka lauantai hänellä oli tapana. Hänen mielessänsä oli tuleva viikko, jolloin olisi syysloma ja hän lähtisi Lappiin työssäoppimaan. Hän ei osannut odottaa sitä, mitä yhtäkkiä tapahtui. Tyttö yritti väistää, mutta se oli turhaa...

Nuo korkkarit olivat viimeisellä tunnilla jalassani.

Tämä toppi minulla oli silloin päälläni.

Nämä housut, kengät ja takin menetin.

Tyttö heräsi oudosta rakennuksesta. Hän ihmetteli missä hänen tuttavansa oli ja kuvitteli olevansa edelleen Helsingissä. Hän katseli ympärillensä ja tajusi olevansa aivan jossain muualla. Hänen vieressä myös oli pehmolelu, jonka hän oli aikaisemmin saanut kaveriltansa. Miksi se oli siinä? Missä hän oli ja mitä oli tapahtunut? Tyttö tunsi itsensä voimattomaksi ja oli hämillään. Silloin hoitaja tuli sisään ja selitti tytön olevan sairaalassa kamalan onnettomuuden seurauksena. Tyttö oli hämillään. Hän ei ymmärtänyt, sillä hän oli vielä osittain nukutettuna. Tyttö ymmärsi olevansa Turun TYKSin teho-osastolla, koska oli sattunut jotain. Tyttö siirrettiin Rovaniemelle Lapin keskussairaalaan teho-osastolle ja vasta silloin hänet herätettiin kunnolla nukutuksesta. Tyttö alkoi silloin ymmärtämään hiljalleen tilanteen. Tytön isä kertoi tilanteen hänelle tarkasti. Se meni näin:

Tyttö oli jäänyt auton yliajamaksi ja vahingossa ambulanssi oli hänet löytänyt pian sen jälkeen. Tyttö oli ollut ojassa todella huonossa kunnossa ja hänen elämä oli ollut vaakalaudalla. Tyttö vietiin Turkuun TYKSiin, jossa hänet leikeltiin. Vanhemmille ilmoitettiin asiasta ja he tulivat Turkuun niin pian kun oli mahdollista. Tytön äiti joutui tekemään kamalan päätöksen ja antamaan luvan tytön toisen säären amputoimiseen. Muuta ei vain ollut tehtävissä, jotta tytön elämä tulisi säilymään. Tyttöä leikeltiin muutenkin ja parin viikon ajan tyttö oli nukutettuna. Viikon tyttöä heräteltiin, kunnes hänet oli siirretty Rovaniemelle.

Istuin Rovaniemellä teholla ensimmäistä kertaa.

Tyttö oli hämillään. Hän ei aluksi ymmärtänyt kaikkea mitä oli tapahtunut, mutta hiljalleen asiat alkoivat hänelle valkenemaan. Hampaita puuttui, jalkaa ei ollut ja arpia oli joka paikassa. Tyttö oli todella surullinen sisimmässänsä, sillä hän ei ymmärtänyt miten se oli ollut mahdollista. Oliko se vain unta? Tyttö katsoi myös eräänä päivänä peiliin ja oli yllättynyt, ettei näyttänyt niin kamalalta kun olisi voinut. Mutta ei näkymä siltikään ollut kaunista katseltavaa... Tyttö vietti teholla kaksi ja puoli viikkoa, kunnes hän pääsi vuodeosastolle. Siellä tyttö pääsi hiljalleen nousemaan istumaan ja menemään pyörätuoliin. Hänen vanhemmat eivät pitäneet siitä, että tyttö alkoi menemään salaa itse pyörätuoliin ja käymään vessassa. Tyttö vain halusi alkaa jo itsenäiseksi eikä kaivannut turhaa palvelua. Tyttö olikin kaksi viikkoa vuodeosastolla kunnes hän pääsi kotiinsa. Siitä alkoi pitkä parantuminen ja se jatkuu vielä näinäkin päivinä.

Kotona ekoja päiviä.

Menetin silloin paljon, enkä ole tähän mennessä saanut takaisin juuri mitään. Olen vain menettänyt asioita hiljalleen lisää. Päässäni se sama kysymys edelleenkin kummittelee: Miksi juuri minä? En tule sitä koskaan ymmärtämään, mutta ehkä joku päivä saan vastauksen. Viimeisin vuosi on ollut täyttä helvettiä ja mieltäni on raastettu monelta kannalta. Silti jatkan eteenpäin ja kuvittelen kaiken olevan vielä joskus hyvin. Minä en tule luovuttamaan niin pitkään, kun minussa henki pysyy. Elämä saa minua koetella, mutta en oikein usko sillä olevan enää pahempaa annettavaa. Korkeintaan vie sen hengen pois minusta.

Tässä kuvassa on minulle tärkeitä asioita. Tuo kaulakoru oli kaulassani silloin, kun loukkaannuin. Se menetti vanhan ketjunsa, mutta silti se itsessään säilyi. Olen saanut sen rakkaalta tädiltäni lahjaksi aikaisemmin ja sen jälkeen olen sitä pitänyt paljon kaulassani. Se on kaunis ja minulle tärkeä koru. Siinä on oma hohtonsa ja se antaa minut uskomaan, että jopa rikkoutunutkin kristalli voi joskus vielä loistaa. Myös nuo kaksi sormusta oli sormessani loukkaantuessani ja nekin säilyivät ilman naarmuja. Niilläkin on omat muistonsa ja ne ovat minulle tärkeitä. Ne muistuttavat minua siitä, että vaikka menetin paljon, silti säilytin myös jotain itselleni tärkeää.

Päättäjäiset 2011

Toivonkin, että tuleva vuosi tuo tullessaan minuunkin uutta hohtoa ja saan menetysteni tilalle uusia palasia. Elämääni tulee maailman kirkkain asia ja toivon sen muuttavan elämääni hyvällä tavalla. Rakkaus on suuri voima ja sen avulla jokainen selviää. Sisälläni kasvaakin suuri rakkaus, jolle haluan antaa vain hyvää.

Ikävöin aina niitä aikoja, kun kaikki oli hyvin ja olin tyttö täynä tavoitteita ja unelmia. Nyt voin vain muistella niitä ja yrittää löytää uusia asioita elämään. Joku päivä minä saan vielä tuntea sen tunteen, kun voi katsoa tulevasuutta kirkkain silmin. Joskus vielä!

<3:llä Lala