One year

Vuosi sitten 27.10.2012 oli lauantai ja nuori neito heräsi aamulla valmiina tulevaan päivään. Hän oli viettänyt yönsä Helsingissä tuttavansa luona. Hän olikin tuttavansa seurassa aamun iloisena laittaessansa itseään mallikurssin tuntia varten. Hän laittoin päällensä viimeistä mallikertaa varten lemppari vaatteensa ja meikkasi itsensä sopivasti. Ei liikaa meikkiä, mutta kuitenkin riittoisasti. Tytön tuttava heitti hänet Helsingin keskustassa sijaitsevan Fashion Model Agencyn eteen ja he toivottivat toisillensa hyviä jatkoja. Tyttö meni innoissaan sisälle odottelemaan tunnin alkua. Hän oli ottanut mukaansa korkeimmat korkonsa, jotta saisi viimeisen tunnin kokeilla niiden kanssa. Heillä oli käveluharjoittelua tunnin ajan ja se oli haastavampaa korkeilla koroilla. Tunnilla olleet kaverit kehuivat kenkiä ja joku halusi kokeillakin niitä. Tunnin jälkeen tyttö lähti kävellen Kamppiin odottelemaan bussiansa takaisin Ypäjälle. Hän nousi bussiin ja oli tietokoneella matkan aikana jutellen kavereillensa. Forssassa hän vaihtoi bussia ja meni Palikkalaan. Hän lähti kävelemään tien vartta pitkin Ypäjälle kuten joka lauantai hänellä oli tapana. Hänen mielessänsä oli tuleva viikko, jolloin olisi syysloma ja hän lähtisi Lappiin työssäoppimaan. Hän ei osannut odottaa sitä, mitä yhtäkkiä tapahtui. Tyttö yritti väistää, mutta se oli turhaa...

Nuo korkkarit olivat viimeisellä tunnilla jalassani.

Tämä toppi minulla oli silloin päälläni.

Nämä housut, kengät ja takin menetin.

Tyttö heräsi oudosta rakennuksesta. Hän ihmetteli missä hänen tuttavansa oli ja kuvitteli olevansa edelleen Helsingissä. Hän katseli ympärillensä ja tajusi olevansa aivan jossain muualla. Hänen vieressä myös oli pehmolelu, jonka hän oli aikaisemmin saanut kaveriltansa. Miksi se oli siinä? Missä hän oli ja mitä oli tapahtunut? Tyttö tunsi itsensä voimattomaksi ja oli hämillään. Silloin hoitaja tuli sisään ja selitti tytön olevan sairaalassa kamalan onnettomuuden seurauksena. Tyttö oli hämillään. Hän ei ymmärtänyt, sillä hän oli vielä osittain nukutettuna. Tyttö ymmärsi olevansa Turun TYKSin teho-osastolla, koska oli sattunut jotain. Tyttö siirrettiin Rovaniemelle Lapin keskussairaalaan teho-osastolle ja vasta silloin hänet herätettiin kunnolla nukutuksesta. Tyttö alkoi silloin ymmärtämään hiljalleen tilanteen. Tytön isä kertoi tilanteen hänelle tarkasti. Se meni näin:

Tyttö oli jäänyt auton yliajamaksi ja vahingossa ambulanssi oli hänet löytänyt pian sen jälkeen. Tyttö oli ollut ojassa todella huonossa kunnossa ja hänen elämä oli ollut vaakalaudalla. Tyttö vietiin Turkuun TYKSiin, jossa hänet leikeltiin. Vanhemmille ilmoitettiin asiasta ja he tulivat Turkuun niin pian kun oli mahdollista. Tytön äiti joutui tekemään kamalan päätöksen ja antamaan luvan tytön toisen säären amputoimiseen. Muuta ei vain ollut tehtävissä, jotta tytön elämä tulisi säilymään. Tyttöä leikeltiin muutenkin ja parin viikon ajan tyttö oli nukutettuna. Viikon tyttöä heräteltiin, kunnes hänet oli siirretty Rovaniemelle.

Istuin Rovaniemellä teholla ensimmäistä kertaa.

Tyttö oli hämillään. Hän ei aluksi ymmärtänyt kaikkea mitä oli tapahtunut, mutta hiljalleen asiat alkoivat hänelle valkenemaan. Hampaita puuttui, jalkaa ei ollut ja arpia oli joka paikassa. Tyttö oli todella surullinen sisimmässänsä, sillä hän ei ymmärtänyt miten se oli ollut mahdollista. Oliko se vain unta? Tyttö katsoi myös eräänä päivänä peiliin ja oli yllättynyt, ettei näyttänyt niin kamalalta kun olisi voinut. Mutta ei näkymä siltikään ollut kaunista katseltavaa... Tyttö vietti teholla kaksi ja puoli viikkoa, kunnes hän pääsi vuodeosastolle. Siellä tyttö pääsi hiljalleen nousemaan istumaan ja menemään pyörätuoliin. Hänen vanhemmat eivät pitäneet siitä, että tyttö alkoi menemään salaa itse pyörätuoliin ja käymään vessassa. Tyttö vain halusi alkaa jo itsenäiseksi eikä kaivannut turhaa palvelua. Tyttö olikin kaksi viikkoa vuodeosastolla kunnes hän pääsi kotiinsa. Siitä alkoi pitkä parantuminen ja se jatkuu vielä näinäkin päivinä.

Kotona ekoja päiviä.

Menetin silloin paljon, enkä ole tähän mennessä saanut takaisin juuri mitään. Olen vain menettänyt asioita hiljalleen lisää. Päässäni se sama kysymys edelleenkin kummittelee: Miksi juuri minä? En tule sitä koskaan ymmärtämään, mutta ehkä joku päivä saan vastauksen. Viimeisin vuosi on ollut täyttä helvettiä ja mieltäni on raastettu monelta kannalta. Silti jatkan eteenpäin ja kuvittelen kaiken olevan vielä joskus hyvin. Minä en tule luovuttamaan niin pitkään, kun minussa henki pysyy. Elämä saa minua koetella, mutta en oikein usko sillä olevan enää pahempaa annettavaa. Korkeintaan vie sen hengen pois minusta.

Tässä kuvassa on minulle tärkeitä asioita. Tuo kaulakoru oli kaulassani silloin, kun loukkaannuin. Se menetti vanhan ketjunsa, mutta silti se itsessään säilyi. Olen saanut sen rakkaalta tädiltäni lahjaksi aikaisemmin ja sen jälkeen olen sitä pitänyt paljon kaulassani. Se on kaunis ja minulle tärkeä koru. Siinä on oma hohtonsa ja se antaa minut uskomaan, että jopa rikkoutunutkin kristalli voi joskus vielä loistaa. Myös nuo kaksi sormusta oli sormessani loukkaantuessani ja nekin säilyivät ilman naarmuja. Niilläkin on omat muistonsa ja ne ovat minulle tärkeitä. Ne muistuttavat minua siitä, että vaikka menetin paljon, silti säilytin myös jotain itselleni tärkeää.

Päättäjäiset 2011

Toivonkin, että tuleva vuosi tuo tullessaan minuunkin uutta hohtoa ja saan menetysteni tilalle uusia palasia. Elämääni tulee maailman kirkkain asia ja toivon sen muuttavan elämääni hyvällä tavalla. Rakkaus on suuri voima ja sen avulla jokainen selviää. Sisälläni kasvaakin suuri rakkaus, jolle haluan antaa vain hyvää.

Ikävöin aina niitä aikoja, kun kaikki oli hyvin ja olin tyttö täynä tavoitteita ja unelmia. Nyt voin vain muistella niitä ja yrittää löytää uusia asioita elämään. Joku päivä minä saan vielä tuntea sen tunteen, kun voi katsoa tulevasuutta kirkkain silmin. Joskus vielä!

<3:llä Lala

Time goes fast

Heippa!

Tämän viikon maanantaina kävin ensimmäsitä kertaa plastiikkakirurgin juttusilla. Hän tarkasteli kasvojani vanhoihin kuviin verraten. Hän sanoi kasvojeni painuneen kasaan, levenneen ja myöskin lyhentyneen. Lyhentyneisyys oli hieman ihmeellinen seikka, eikä hänkään oikein ymmärtänyt miten sekin on tapahtunut. Hän sanoi kasvojeni korjaamisen olevan todella suuri työ ja poskien samankaltaisiksi saaminen on hyvin haastava asia. Hän sanoikin että vanhoista kasvoista on turhaa haaveilla eikä korjaamiseen ole takuita. Voi myös olla, että leikkaukset menevätkin pieleen ja saadaan aikaiseksi katastrofi. Minä haluankin etsiä parhaat mahdolliset lekurit leikkaamaan naamaani, jotta se saadaan niin hyvin kuntoon kun vain mahdollista. Sen on onnistuttava. Plastiikkakirurgi myös yritti etsiä naamastani röntgenkuvia, mutta kuten olen ihmetellytkin, ei naamastani ole leikkailun jälkeen otettu yhtäkään kuvaa. Ei ole minkäänlaista kuvasarjaa olemassa, mistä näkee metallien sijainnit ja luiden muodot. Kuvaaminen onkin edessä, kun se on mahdollista suorittaa.

Tiistaina olin taas Respectalla ja kävelykoulussa. Respectalla suihkuproteesi sai uuden holvinsa, silikoninsa ja sleevensä. Taipuvanilkkainen proteesi on nyt kosmetiikkaa vaille valmis ja saan sen ensi viikolla. Toivotimme toisillemme hyviä jatkoja ja tästä edespäin Oulun Respecta on minun asianhoitaja.

Kävelykoulussa treenasimme kävelyä, askelemista ja lihaskuntoa. Kävely on jo suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta tarvitsee vielä töitä. Tasapainonikin on jo parantunut ja pystyn olemaan jo hieman pitempään yhdellä jalalla. Toivotimme fysioterapeutinkin kanssa hyvät jatkot toisillemme ja nyt minun pitää alka kyselemään ahkerasti Rovaniemen suunnalta fysioterapeuttia, joka voisi hommaa jatkaa.

Keskiviikkona kävin lääkärin luona Ypäjän terveysasemalla hakemassa taas reseptin ihon hoitamiseen. Muuten päivä meni kämpällä rauhallisesti oleskellen.

Torstaina oli täysin levollinen päivä. Kävin tunnin lenkillä ja juoksinkin hieman. Juokseminenkin onnistuu jo yllättävänkin hyvin. Sen kanssa aijon myös alkaa harjoittelemaan.

Perjantaina kävin kaverini kanssa parilla kirpputorilla ostelemassa vauvanvaatteita. Sieltä löytyikin taas mukavasti tavaraa mukaan. Kävimme myös parissa ruokakaupassa ostelemassa tarvitsemani ruoat ensi viikolle ja Lapin matkaani varten. Haimme myös pahvilaatikoita. Illalla ajelimme vielä Loimaalla vähän rinksaa viimeistä kertaa.

Tänään kävin kaverini ja kahden kämppälaiseni kanssa uudestaan kirppareilla. Ostelimme tyttöjen kanssa kaikkea kivaa ja miespuolinen kaverini katsoi hommaa sivusta. Kyllä meille jokaiselle löytikin sieltä kaikkea mukavaa matkaan. Loppu päivän olimme kämpällä kimpassa ja nyt illan olen viettänyt itsenäisesti rauhallisesti oleskellen.

Raskaus taas on edelleen sujunut hyvin. Masu on pyöreä ja vaavi potkii niinkin lujasti, että tunnen sen kädellänikin välissä. On aina ihanaa, kun pienokainen villittelee ja saa itse seurailla sitä. Se antaa suurta tunnetta siitä, mitä masussani todellakin on. Se tuo aina kasvoille tyynen hymyn ja kasvattaa koko ajan odotusta vain suuremmaksi. Kuinka ihanaa olisikin saada jo pitää omaa rakasta pienokaista sylissänsä! Ainoaat kivuliaat seikat ovat nyt olleet kohdun tuliset kasvukivut parina yönä ja nämä ovat häirinneet uniani. Myös leinkillä käydessä alavatsa tuntuu joustamattomalta ja onkin hieman kipeä. Onneksi ne eivät kuitenkaan paljoa haittaa. Tänään myös tuli 154pv täyteen ja äirityspakkaustan saankin alkaa hakemaan! Menen maanantaina neuvolaan ja sieltä saan todistuksen raskaudesta.

Huomenna tulee todella tärkeä päivä. Olen sitä odottanut jännityksissäni ja en tiedä mitä pitäisi ajatella. Laitan huomenna postausta fiiliksistä ja päivästä muutenkin! Ensi viikosta sen verran, että torstaina lähden pois ja perjantaina olisi tarkoitus uuteen asuntoon muuttaa. Niistäkin ensi viikolla informaatiota!

<3:llä Lala

Vaatteita vaatteita :3

On se masu soma <3. Rv 22+1. 

    

Last hope is gone

Helloutan!

Viikko on taas kulunut ja nyt onkin kaikenlaisia uutisia kerrottavana. Aloitan maanantaista, jolloin kävin rakenneultrassa. Tilanne oli jännittävä, koska en pienokaista ole vähään aikaan ultrassa nähnytkään. Pieni liikuskeli paljon kuvassa ja lämmitti sydäntä nähdä se näytöllä. Lääkäri katsoi ensin pitkään sydäntä monesta suunnasta ja se oli täysin kunnossa. Sitten hän katsoi aivot ja nekin olivat normaalit. Hän otti mitat pienestä ja kertoi niiden olevan normaalit ja pienokainen sijottui keskikäyrälle. Kaikki siispä oli hyvin ja se oli todella ihanaa kuulla. Sukupuolikin nähtiin kuvasta hyvin selvästi. Mukaani sainkin hieman kuvia ja onnellisen, odottavan mielen.

Tiistaina oli vuorossa Respecta ja kävelykoulu. Respectalla sain viimeinkin uuden holvin käyttöproteesiini. Suihkuproteesiin teknikko oli vahingossa tehnyt holviin vääränlaiset asetukset ja tekeekin nyt ensi viikoksi uuden. Testijalkani jäi Respectalle ja siihen tilataan uusi nilkka koeajolle. Kuitenkin Respectalla myös suuret odotukseni ja suurin haaveeni murskattiin. Hän sanoi, etten voikaan millään tavallakaan saada jalkaani laitettua yli 5cm korkeita korkoja. Aikaisemmin hän on sanonut sen mahdolliseksi, mutta nyt hän sanoi ettei se vain onnistu. Olo oli petetty ja masentunut. Olenko koko tämän ajan odottanut turhaan sitä korkojalkaa? Ei minulla ole ehkä kuin 2 korkkarit, jotka menevät 5cm alapuolelle. Elämä on vain niin julmaa... Näin rikotaan se suurinkin odotus ja toive, mikä on antanut voimia tämän jalkani kanssa. Nyt en enää näe siinä pienintäkään hyvää asiaa. En vain voi ymmärtää miksi kaikkien on alusta saakka pitänyt valehdella ja uskotella minulla pelkkää paskaa tuosta jalasta! Eikö olisi ollut helppoa vain sanoa, että siitä tulee tuskallinen operaatio eikä se koskaan tule näyttämään luonnolliselta ja korkkarit saat unohtaa loppuelämäksesi.  

Kävelykoulussa fysioterapeutti katsoi kävelyäni ja harjoittelimme korjaamaan virheitä. Hän myös laittoi hieman matalia esteitä, joiden yli minun piti kävellä. Harjoittelimme tällä jalan nostotyyliä ja yritimme saada minua luottamaan paremmin jalkaani. Harjoittelimme sen lisäksi myös tasapainoa ja treenasimme pakaralihasta. Hieman edistyksiä on taas saatu joissakin asioissa.

Keskiviikkona oli taas neuropsykologilla käynti. Se olikin viimeinen kerta hänen juttusillansa, mikä tuntui hieman haikealta. Juttelimme suunnitelmistani ja siitä, miten ja milloin neuropsykologista seurantaa pitäisi jatkaa. Se nyt jää tauolle, mutta sitten kun aijon palata kouluun sitä varmaan jatketaan.

Torstaina taas menin kaverini kanssa käymään Ideaparkissa hieman shoppailemassa. Ostelin sieltä vauvanvaatteita ja vaatteita myös itselleni. Päivä menikin todella nopeaa ja pääsimme lähtemään vasta puoli yhdeksän seutuun pois.

Viikonloppu on mennyt todella rauhallisesti. Viime yönä kävin Hämeenlinnassa kaverin kanssa katselemassa meininkiä ja se oli tälle viikonlopulle riittävää.

Ensi viikolla on vuorossa plastiikkakirurgi, Respecta ja kävelykoulu sekä hammashoitoa. Ilmoittelen taas niistä lähemmin! Ps. Lisäilin itsestäni esittelysivun, jossa on tietoa minusta ja sieltä voikin saada tietoon millainen tausta minulla on ollut ennen onnettomuutta.

<3:llä Lala

Respectalla testijalkani kanssa

Värimaailmasta voikin heti arvata kumpi on tulossa :3

Vertauskuvaa. Vasemmalla rv19+1 ja oikealla 21+1.

  

Smiling, trying and dreaming

Heijsan!

Tämän viikon kuulumisia aika antaa.

Maanantai meni normaalin päivän kuvioiden mukaan. Tiistaina taas oli Respectan ja kävelykoulun vuoro. Respectalla minun testijalkaani vaihdettiin toinen taipuvanilkkainen jalka, jota saan nyt vuorostaan testata. Holvista myös otettiin kopiot ja ensi viikon tiistaina suihku- ja käyttöproteesiin vaihdetaan nämä uudet holvit. Jalkaani tulikin viime viikonloppuna taas uusia hiertymiä, joten uusille holveille todella on tarvetta ja pian. Respectan jälkeen oli kävelykoulua. Fysioterapeutti sanoi huomaavansa pakaralihaksen tekevän enemmän töitä ja selän kuormituksen vähentyneen. Kävely onkin parantunut hieman, mutta vielä sen kanssa on hommaa tiedossa. Tärkeintä on saada pakaralihas ja reisi tekemään enemmän töitä. Yritämme myös treenata tasapainoani ja fysioterapeutti meinasi jo minun pystyvän seisomaan oikealla jalallani jouluun menneessä. Itse en kyllä usko että niin pian jo seisoisin pitempäänkin kuin sen kaksi sekunttia sen päällä, mutta katsotaan.

Keskiviikkona kävin neuropsykologin luona ja juttelimme kuulumisistani. Hän oli hieman hämillään tilanteestani ja taas ihmetteli minun reipasta olemusta. Hän kyselikin minun voimavarojen lähdettä ja juttelimme muistakin keinoista, miten saan surun ja paineen purettua itsestäni. Kirjoittelimme lappuun siitä, mitä olen nähnyt rooleiksini ja mitä tulen näkemään tulevaisuudessa. Hän oli myös iloinen, kun kerrankin pidän ystävieni ja sukulaisteni antamaa avustusta todella tärkeänä. Neuropsykologin mielestä olen ollut hieman liian itsenäinen ihminen avun suhteen.

Juttelin myös muutostani kaikkien kanssa. Respectalta etsitään minulle yhteystietoja Oulun Respectalta ja he yrittävät selvittää, kuka siellä alkaa asioitani hoitamaan. Fysioteapeutti yrittää myös katsella hieman Rovaniemeltä fysioterapeuttia opettamaan kävelykoulua. Neuropsykologi taas ottaa yhteyttä Rovaniemellä aikaisemmin minua auttaneeseen neuropsykologiin ja juttelee asiasta hänelle. Suunhoito on jo saatu siirrettyä Rovaniemelle, joten ainakin yksi asia on kokonaan hoidossa.

Mutta sitten jatketaan torstaille. Kävin silloin TYKSissä näkemässä erikoislääkäriä, joka hoisi minun hoidosta tyngän tulehtuessa. Hän kyselikin vointiani ja tyngän kuntoa. Hän sanoi, että nyt kroppani osalta leikkaukset ovat tehty. Loput metallit, mitä siellä on, saa myös jäädä. Juttelin myös hänen kanssa raskaudestani ja epäilystä lonkkani kestävyydestä. Hoitaja, joka avusti, sanoi masuani ihmeellisen pieneksi viikkoihin nähden. Joka tapauksessa katsoimme kuvia lonkastani ja lääkäri sanoi, ettei sen kanssa tule olemaan mitään ongelmia. Se on kunnossa ja levenevät alueet korjautuneet täysin oikein. Kyselin myös, jos voisin nähdä naamastani röntgenkuvia, ihan vain korjausta ajatellen. Katselimmekin niitä ja titaania tosiaan oli joka puolella. Lääkäri sanoi, etteivät ne tule olemaan korjausten tiellä ja uskotteli, että plastiikkakirurgi ja korvalääkäri pystyvät tekemään kasvoille vielä ihmeitä ja niistä saadaan juuri sellaiset kun haluan. Aijonkin laittaa pienokaisen synnyttyä projekteistani naamankorjauksen etusijalle ja saada sen hoidettua ensimmäisenä alta pois. Se on minulla tärkein asia näistä tulevista toimenpiteistä.

Perjantaina näin kaveriani ja kävimme kaupassa ostamassa minulle viikon ruoat. Illalla lähdimme käymään Tampereella juhlimassa. Oli ihan mukava yö, mutta enemmän menoa olisi kaivattu. Lauantain ja tämän päivän olen vietellyt ihan kämpällä ja hoidellut asioitani, mitä vielä pitää hoitaa.

Todella iloinen asia on tapahtunut, sillä minulla on nyt asunto Rovaniemeltä! Vuokra alkaa marraskuun ekana päivänä ja tämän kuun lopussa äitini tulee hakemaan minut ja tavarani pois Ypäjältä. Asunto on myös samalla suunnalla, missä eräs ystävistäni asuu, joten siitä tulee todella mukavaa. Sukulaiseni ovat todella iloisia saadessaan minut sinne ja ystävänikin todella odottavat minun paluuta Lappiin. Toivon itse, että Lappiin palaaminen saa taas elämäni palautumaan ja rauhoittumaan enemmän entiselleen. Kuka tietää, mitä elämästäni tulee, mutta se jääkin nähtäväksi.

Raskaudesta vielä päivitystä. Masu on soman pyöreä ja raskaus on sujunut hyvin. Pieni liikuskelee paljon ja on aina mukava seurailla sen liikkeitä. Masun kasvaminen ei vielä ole onneksi kävelyyn vaikuttanut, mutta kävelykoulua olisikin todella tärkeä pitää mahdollisimman pitkälle raskautta, jotta kävelyni saataisiin myös pysymään kunnollisena. Huomenna on ultraus ja jännittää, mitä sieltä paljastuukaan. Ihanaa nähdä taas pienokainen ultrassa ja katsoa, paljonko se on kasvanut.

Ensi viikolla on tosiaan ultraus, Respecta&kävelukoulu ja neuropsykologin aika. Ilmoittelen niistä taas!

<3:llä Lala

Rv 20+1

  

:)

Wrong choice and endless distress

Heippa!

Taas on aika antaa teille kuulimisiani viimeisimmiltä viikoilta.

Eli viime kuun 23 pv maanantaina oli koulua normaalisti. Tiistaina alkoi koeviikko ja silloin minulla oli vapaata. Loppuviikon tein kokeita päivittäin. Viikonlopun olin kämpällä ja hengasin kaverin kanssa.

Viime maanantaina ja tiistaina oli vikat kokeet. Jätin koulun kesken silloin ja nyt asun asuntolassa vuokralaisena tämän kuukauden.

Torstaina kävin TYKSillä ensimmäistä kertaa hammashoidossa. He katsoivat tilanteen ja totesivat, ettei raskauden takia nyt voida tehdä mitään. Uuden hammasproteesin he aikovat tehdä, mutta muuta he eivät nyt toistaiseksi ala tekemään.

Perjantaina näin kaveriani ja lauantaina menin hänen ja hänen vanhempien kanssa risteilylle. Reissu oli kiva, vaikka ajatuksissa on paljon ajateltavaa.

Elämäni on nyt saanut taas uusia muutoksia ja palikat pitää järjestellä uudestaan. Aijonkin lähteä asumaan todennäköisesti Rovaniemelle. Elän tulevan pienokaiseni kanssa kaksin luoden omaa elämääme. Rovaniemellä sukulaiset ja ystävät ovat lähellä ja tukiverkosto on taattu. Pienen kanssa se on kuitenkin tärkeä asia. Projektini siirretään kaikki takaisin Rovaniemelle, joka on hieman hassua, mutta kuitenkin paras vaihtoehto. Niin se on, ettei elämä päästä koskaan ilmaiseksi, mutta uskon elämän vain edelleen haluavan muistuttaa minulle typerästä päätöksestäni lähteä etelään. Kadun sitä enemmän sisimmässäni, mutta nyt palaankin Lappiin sisälläni jotain maailman hienointa, joten ehkä siitä palaset alkavat korjaantumaan. Olenhan minä myös vielä nuori, joten elämässä on paljon aikaa saavuttaa se mitä tavoittelee.

Raskaus edennyt hyvin ja pienen liikkeetkin on havaittu. Enää viikko ultraukseen aikaa!

Tällä viikolla menen käymään kävelykoulussa ja Respectalla, neuropsykologilla ja TYKSissä lääkärin juttusilla. Kertoilen niistä sitten ajallansa!

<3:llä Lala

Ensimmäisessä kuvassa rv11+1 ja toisessa rv19+1

Risteilyllä oli piristävää.