maanantai 13. lokakuuta 2014

Time to start moving

Muistan vielä hyvin ajan ennen onnettomuutta. Kävin joka ilta juoksulenkillä, joka kesti hieman vajaan tunnin. Kävin lyhyinä koulupäivinä salilla ja joka lauantai kävelin n. 14km mallikursin takia bussipysäkille. Viikonloppusin ratsastin hevosen jos useamman ja arkenakin saatoin joinakin päivinä päästä hyppämään hevosen selkään. Välissä saatoin käydä pyöräilemässä ja elämä oli pirteää.

Onnettomuuden jälkeen moni tekijä on hidastanut palautumistani takaisin liikkumisen pariin. Aluksi proteesin kanssa opetteleminen vaati aikansa, hiertymät vaivanneet ja mielessäni olen nähnyt itseni todella kyvyttömänä kaikkeen. Facebookissa ihmiset julkaisevat kuvia kuinka ovat treenanneet itsensä hyvään kuntoon ja heti sisälläni herää halu päästä salille ja liikkumaan, mutta päässäni kaikuu lause"Sinuun sattuu, et sinä voi urheilla." ja mieli laskee heti.

Nyt kuitenkin päätin että stoppi tuli tähän ikuiseen voivotteluun. Kävin tänään salilla ja alan tästä edespäin käymään parista muutamaan kertaan viikossa riippuen miten saan Jamielle äitin tai jonku muun hoitajaksi. Ei minun pidä loputtomiin syyttää proteesia kaikesta, on aika alkaa toimimaan. Vaikka siinä hiertymä on edelleenkin kiusana, ei se tarkoita ettenkö saisi kuntoilla. Kuntoilla voi niin kauan kun kipu on siedettävän rajoissa. Omasta päästä se on kiinni, muttei liian rankaksi saa liikuntaa laittaa, jottei tilanne pahene.

Ratsastamisen haluaisin myös edelleenkin aloittaa, mutta sitä on odotettava. Tällä hetkellä sen aloittamiseksi korkkariproteesiin pitäisi saada uusi yläosa tai käyttöproteesin päkiän pohjaan saada paksumpi läpyskä, jottei ratsastussaappaiden korko olisi liian suuri. Kaikki sitten ajallansa, onneksi olen nuori ja minulla on vuosia aikaa saada kaikki kokeiltua mitä haluan.

Nyt pitää vain saada sali-into pidettyä pystyssä ja tuo proteesikin joskus kuntoon, vaikka se vaikuttaa aika mahdottomalta. Pakko se leikkaus on selvästikin tehdä, mutta se on eri asia milloin on sopiva hetki. Ehkä vasta vuosien kuluttua, sitä ei kukaan voi tietää.

Palaamisiin!


2 kommenttia:

  1. Oikea asenne! Ajoittaiset alakulot iskee herkemminkin kaikille, tärkeämpää on keskittyä juurikin siihen, mitä PYSTYY tekemään, eikä siihen mitä rajoitteita voi olla.

    Aivan ihanaa sinnikkyyttä, susta on vaikka mihin! :) Ois mukava kuulla, millasia unelmia tai tulevaisuudensuunnitelmia sulla on, vaikka kouluun liittyen ku valmistut lukiosta. Huippuja salitreenejä sulle, toimit varmasti jo esikuvana monille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi :). Jos epäilyttää että pystyykö, niin aina voi vähintäänkin kokeilla. Kiitoksia, minun pitää tehdä joskus postaus aiheesta :).

      Poista