lauantai 23. heinäkuuta 2016

Grateful lady

Lapsen kanssa kotosalla on ollut niin paljon tehtävää, etten ole kerinnyt päivittelemään tänne kuulumisia. Lisäksi kävin siellä reissussa vähän tuulettumassa, josta vähän lisää tähän.


Mutta mitäpä tänne? Sairastelimme nuhaa heti kuun alussa, joka hieman meidän päiviä haittasi. Oma nuhani on vieläkin vähän päällä, mutta eiköhän se tästä lähde pois. Luulisin.


Iloisin asia ehkä on, että olen saanut jalkani taas kuntoon! Hiertymä ei täysin ole kadonnut ja vieläkin se aristelee kävellessä, mutta se on mennyt umpeen ja minun ei tarvitse käyttää enää laastaria sen päällä. Tämä on saanut taas motivaation liikkumisesta korkealle ja olemmekin tässä viimepäivinä käyneet ulkoilemassa ahkerasti. Näillä säilläkin on ulkoiltava, sillä eihän ne ikuisesti kestä!



Rakastan kesää <3



Viime viikon alku meni pakkaillessa. Äiti haki tiistaina 12.7 Jamien ja Millan ja he lähtivät yhdessä kohti Hanhimaata. Minä jäin ypöyksin kotosalle, mikä tuntui todella oudolta!



Ehdin käymään salilla ja siivoamaan kämpän kunnolla, ennen kuin oli aika lähteä rautatieasemalle ja hypätä junan kyytiin. Mukava yö ja vaikka minulla oli oma tyyny ja viltti matkassa, en saanut ollenkaan nukuttua. Pari kertaa meinasin nukahtaa, mutta kuitenkin säpsähdin hereille.




Keskiviikkona jäin aamulla vähän ennen kuutta Tampereelle. Odottelin Jokioisilta olevaa kaveriani ja menimme yhdessä parkkiin ja sain otettua tunnin tirsat. Laittauduin ja menimme ruokakauppaan hakemaan syötävää. Syötyämme menimme Ideaparkkiin shoppailemaan ja siellä kului mukavasti aikaa. Kaikkea kivaa sieltä löytyikin matkaan, sekä minulle että pojulle tuliaisiksi.


Sen jälkeen suunnistimme hetkeksi ajelemaan. Kauhea kaatosade ja ukonilma iski päälle. Sopivalla hetkellä kävimme hieman katsomassa toria mikä keskustasta löytyi. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään ostettavaa, joten lähdimme ajelemaan Forssaa kohden.



Kävimme mutkan kaverini tykönä, vaihdoin vaatteet ja menimme Koskenniskaan laulamaan karaokea. Ilta oli mukava ja tapasin uusia mukavia ihmisiä. Lähdimme keskiyön aikaan pois kun kaverini väsyi ja olin minäkin saanut laulettua tarpeeksi.


Heräilin ja aloimme hiljalleen valmistautumaan uuteen päivään. Lähdimme kohti Poria ja menimme siellä käymään Puuvillassa. Vilkaisimme jazzeja sivusta ja haimme pizzan matkamme, kun lähdimme kohti Yyteriä. Meimme rannalle syömään ja nauttimaan meri- ilmasta. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta oli aika vilpoinen tuuli, joten emme kovin kauaa siellä olleet.







Ajelimme takaisin Jokioisille ja hain tavarani, jonka jälkeen kaverini heitti minut Loimaalle opiseluaikaisen ystävän tykö. Olin siellä yötä.



Perjantai meni Loimaalla ystävän tykönä. Muitakin ystäviä tuli käymään Ypäjältä ja päivä oli ihana, vaikka sää ei ollutkaan hirveän kaunis.



Illalla menimme kaikki yhdessä Loimaan seken erotiikkabileisiin. Siellä esiintyi kaksi stripparia, yksi nainen ja yksi mies. Tanssimme koko yön villisti tyttöjen kanssa ja oli kyllä aivan mahtavaa. Ne naiset on vaan niin ihania <3



Lauantain olin vielä Loimaalla kaverin kanssa, kunnes lähdimme yhdessä kohti Turkua. Jokioisilta oleva kaveri tuli myös sinne omalla autollansa ja nousimme kolmestaan Baltic Princessin kyytiin.



Haimme vähän syötävää tax freestä ja aloimme laittautumaan. Menimme ensiksi iskelmä baariin, mutta emme ehtineet laulamaan kuin yhden biisin ystäväni kanssa. Sen jälkeen menimme katselemaan toiseen baariin estyksiä ja sen jälkeen clubille tanssimaan. Yö oli hauska ja törmäsimme sielläkin vanhoihin tuttuihin. Muut menivät aikasemmin nukkumaan ja minä jäin terassille juomaan muiden kanssa. Lopulta menin itsekin hyttiin.





Emme nousseet vasta kuin joskus kahden aikaan päivällä, jonka jälkeen kävimme syömässä ja shoppailemassa. Ostelin koruja ja tuliaisia. Lopulta saavuimme satamaan ja oli aika sanoa heipat kaikille. Itse hyppäsin junan kyytiin ja menin Seinäjoelle, jossa hyppäsin kaverin kyytiin. Menin hänen tykö Vaasaan yöksi.



Maanantaina vietin päivän Vaasassa, mutta illemmalla menin takaisin Seinäjoelle. Olin siellä kaverin tykönä illan ja yön. Kävimme läheisessä baarissa juomassa yhdet ja katselimme leffaa telkkarista. Oli mukava saada lopettaa reissu hyvässä seurassa.


Tiistaina herätys oli aikaisin aamulla ja lähtö oli kohti rautatieasemaa. Hyppäsin junaan ja palasin takaisin Rovaniemelle. Arki odotti, mutta reissu oli kyllä tyhjentävä ja sain siitä paljon potkua jaksaa taas oman elämäni keskellä. Niin paljon iloisia asioita viikon aikana, että en voi olla kuin kiitollinen <3


Kävimme tällä viikolla biitsillä pojun ja kaverin kanssa. Pojulla oli vauhti päällä, eikä se pysynyt millään aloillansa. Saimme kaverin kanssa juosta sen kanssa joka paikassa :D.




Pojulle on ilmennyt tämän kuukauden aikana pientä uhmaa. Mitään ei enää suostu tekemään suosiolla, ulkona juoksee karkuun ja joka asiasta voi vetää itkua ja huutoa. Äitikin sanoi, että heilläkin oli ollut hieman hankalaa kuluneen viikon aikana näistä syistä. Tuntuu ettei tuota lasta voi enää hetkeksikään laskea silmistä, tai se on pahan teossa. Missä on mun kiltti nuppuseni? En tiedä johtuuko tää siitä, että se on ollut pois hoidosta vai siitä, että se on päässyt junnusänkyyn. Vai onko tää nyt vaan vaihe joka päätti alkaa just nyt :D.





Milla on myöskin voinut hyvin. Sillä ei ole ollut tässä mitään erikoista, samanlainen hieno leidi se edelleen on. Paitsi se sai järsittyä sen ihanan pinkin nahkahihnan siihen kuntoon, ettei sitä uskalla enää käyttää sillä.... Uutta siis metsästämään.



Ensi viikolla ei tapahdu mitään erikoista, mutta sitä seuraavalla pitäisi tapahtua. Weekend festivaalit odottaa! Ja poju pääsee taas hoitoon arkipäivisin. Kohta se kouluki jo alkaa :o.


Tässä vielä vähän mun ostoksista kuvia!








Palaamisiin!