Delivery report

Kunnollista synnytyskertomusta on toivottu, joten nyt ajattelin tehdä sen. Tässä tarina miten kaikki tapahtui niin hyvin kun 6 kuukauden jälkeen vain muistan.

Kello oli n. 00:00 kun aloin ystäväni kanssa nukkumaan. Kierin jonkin aikaa sängyssä ja tunsin naksahduksen, sellaisen kovan terävä potkun joka rikkoi jotain. Nousin ylös ja kaverini kysyi "onko kaikkki hyvin?". Nousin oikea jalka sängyn päällä ollen ja vasen lattialla. Vedet lorahtivat siihen ja kaverini totesi "jaahas, nyt tuli lähtö". Käskin kaverin hakea pyyheliinoja ja minulle vaatteet lähelle. Sitten menin lattialle makaamaan pyyheliinojen päälle ja pyysin korttia, jossa lukee synnärin numero. Soitin sinne ja kysyin ohjeita. Kaverini soitti ambulanssin ohjeiden mukaisesti ja alkoi pakkaamaan tarvittavia tavaroita matkaan. Minä puin sillä välin proteesin ja vaatteet päälleni. Ambulanssi saapui ja nuori mies sekä nainen tulivat ovesta sisälle. Mies alkoi kyselemään tapahtunutta ja vointiani. Nainen tunnusteli paikkoja ja he totesivat minun olevan synnärikunnossa. Supistukset alkoivat pian ja mies istui vieressäni koko ambulanssimatkan ja mittaili supistusten pituuksia ja rauhoitteli minua.

Synnärillä minut vietiin ensimmäiseen huoneeseen. Siellä minut laitettiin piuhoihin ja kuunneltiin sydänääniä ja supistuksia. Sen jälkeen minut siirrettiin synnytyshuoneeseen ja sain sairaalavaatteet päälle. Makoilin sängyllä kylkiasennossa ja kipristelin kivuissa. Sain ilokaasua, josta ei kyllä ollut mitään apua. Raivosin ystävälleni ja suurimmaksi osaksi hän taisi kuulla lauseen "älä koske". Hän istui vieressäni ja katsoi minua, muuta en halunnut hänen tekevän. Hän välissä sanoi jotain ja vastasi minulle sanoihini. Pyytelin kipulääkettä ja minulta tultiin ottamaan verikoe, jotta voisin saada epiduraalin. Tiuskin koko ajan heitä olemaan nopeampia ja raivosin sängyllä, sillä kivut olivat kovat. Lopulta minulle tultiin laittamaan kanyyli ja totesin epätoivoisesti "onko pakko". Niissä kivuissa kanyyli oli huomaamaton, joten se meni näpsäkästi käteen ja vielä ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen minulle laitettiin epiduraali ja se ei tuntunut missään. Pieni nipistys selässä ja se oli siinä,

Tuli huokaisun hetki. Supistusten kivut katosivat nopeaa ja olo oli mitä rennoin ja mukavin. Siinä sitten oleskelin rauhassa jonkin aikaa, Aloin pian tuntemaan voimakasta painetta alapäässä ja n. 04:30 aloin tuntemaan ponnistustarvetta. Kätilö tuli tarkistamaan asian ja antoi luvan alkaa hiljalleen ponnistelemaan. Olin kylkiasennossa aluksi ja aloittelin siinä. Kaverini piti jalkaani ylhäällä, sillä olin vasemmalla kyljellä. Vaihtelin kylkiä ja lopulta jäin selälleni. Jatkoin siinä loppuajan. Ponnistusvaihe ei ollut miellyttävää. Jokaisella kunnollisella ponnistuksella piti kumartua voimakkaasti eteenpäin ja niitä piti tehdä mahdollisimman pitkinä ja useampi peräkkäin. Raskasta hengitystä välissä ja taas uusiksi. Minulla on astmaatikonkeuhkot ja ne ovat aina olleet kestävyydeltänsä heikot, sillä en ole koskaan pystyyt juoksemaan enkä edes hölkkäämään kovin pitkiä matkoja putkeen. Tässä se näkyi ja huusin kätilölle koko ajan "en saa henkeä" ja pysähdyin hengittelemään kunnolla. Sain puudutusainetta aina välissä ja ei se ponnistaminen kipeää käynyt. Se paineentunne tuntui vain inhottavalta ja siitä piti päästä mahdollisimman pian eroon.

Homma jatkui ja katselin koko ajan kelloa ja viisi minuuttia tuntui vähintään vartilta. Mietin vain pääsäni "tästä ei ole paluuta, pakko jatkaa". Lopulta klo 05:18 pieni poika saatiin ulos ystäväni kyynelten saattelemana. Ystäväni sai pojan pian syliinsä ja sen jälkeen minä sain hänet paidan alle. Minulta tikkailtiin paikkoja siinä ohella ja sitten oli kahvitauon aika. Katselin pientä nyyttiä ja mietin "onko tuo todella minun?".

Synnytys siis alkoi n. 00:30. Ensimmäinen vaihe kesti 4h ja toinen vaihe 48min.

Ystäväni lähdettyä makoilin hetken paikallani ja hoitaja tuli tuomaan minulle vaatteita. Minun piti mennä vessaan vaihtamaan ne ja se tehtävä oli muuten haastava. Nousin istumaan ja en nähnyt kunnolla. Kaukonäkö oli yhtä sumea kuin ilman laseja ja minulla oli lasit päässä. Sanoin siitä hoitajalle ja tämä katsoi minua ihan ihmeissään. Päässä pyöri kuin karusellissa ja istuskeli oman aikani ennen vessaan menoa. Noh siellä istuin taas hetken ja kun nousin niin meinasin pökertyä saman tien. Puin vaatteet rauhallisesti istualteni ja lopulta uskalsin hoiperrella takaisin sängylle. Koko ensimmäisen päivän makoilin pääasiassa sängyllä, Päässä pyöri ja huimasi, joten ei kovin tehnyt mieli nousta. Jos tuo oli ilokaasun syytä, niin ensi kerralla taidan siitä kieltäytyä...

Kaikki lukijat, jotka tulette synnyttämään, älkää pelätkö synnytystä. Ei synnytys ole kamalaa ja jälkikäteen se tuntuu pelkältä unelta. Mieleen siitä parhaiten jää vain ne hyvät hetket. Se on kuitenkin vain pieni hetki elämässä ja se tehdään niin hienon asian eteen. Siispä kaikki kauhukuvat pois ja menoksi vaan, ottakaa rohkeudella tämä haaste vastaan! Epiduraalia suosittelen kivunlievitykseksi, sillä sen laitto ei tuntunut missään supistusten lomassa :).

Palaamisiin!