Single mother

Siitä on jo yli vuosi kun tämä kaikki alkoi. Minusta tuli äiti ja elämäni muuttui ja paljon. Tähän vuoteen sisältyy niin paljon erilaisia tunteita, ajatuksia ja tilanteita, etten tiedä mistä alottaisin. Miltä tuntuu olla kaiken keskellä yksin? Äitiys, operaatiot, koulu ja kaikki. Tällä hetkellä en oikein ehdi edes miettimään paljoa omia tunteitani ja ajatuksiani sen syvemmin. On niin paljon menoa ja tapahtumia, sekä aikatauluun saa aina tungettua jotain uutta ja pitäisi muistaa tehdä kaikenlaisia asioita!

Raskauden aikana jo näki sen keillä kiinnostaa minun elämä ja ketkä tulevat varmaan poistumaan elämästä. Äitiyden aikana olen oppinut ketkä ovat oikeasti tärkeitä elämässä ja ketkä ovat mukana vain hetkittäin. Vapaa- ajan vietoissa kaverit ovat paljon matkassa, mutta arki menee pääasiassa vain sukulaisten, etenkin äitini, seurassa. Olen puhelimen äärellä päivän aikana sen minkä ehdin, koska se on minun sosiaalinen elämäni. Siellä juttelen kavereille, kerron kuulumiset ja tutustun uusiin ihmisiin. Olisi kivaa nähdä kavereita useammmin kasvotusten, mutta tiedän etten itsekään sen asian eteen näe yhtään vaivaa. Varmasti jos useammin heidän perään kyselisin, näkisinkin heitä useammin. Toisaalta elämä on niin hetkittäistä, ettei koskaan voi tietää mitä huominen tuo matkassansa.

Läheisistä puhuttaessa totta kai haluan löytää rinnalleni kumppanin jonka kanssa pitää yllä perhettä ja tuntea oloni rakastetuksi. Lapsen kanssa selviää kyllä yksikin, mutta olisiha se paljon helpompaa jos olisi joku toinen kantamassa vastuuta, kasvattamassa lasta rinnallani ja tukemassa eri tilanteissa. Nyt teen kaiken yksin ja jokaisessa uudessa tilanteessa minun on osattava toimia itse. Antaaha se paineita kun kaikki vastuu on itsellä ja koko arki on omissa käsissä. Olen onnekas kun saan paljon apua lapsen kanssa, mutta ei se ole sama asia kuin se kumppani vierellä. Kaikki tahtovat löytää elämänsä kumppanin, joten yhtälailla minäkin sitä tavoittelen. Se on yksi onnen avaimista!

Sitten tulevat nämä operaatiot lapsen ohella. Minun pitää käydä niissä ja suunnitella lapsen hoitaminen niiden ajaksi. Kaikki ne paineet, pelot ja odotukset operaatioista ovat täysin minun harteilla. Kyllä ne minua toisaalta pelottavatkin, koska ainahan ne voivat mennä pieleenkin. On olemassa sekin riski! Mitä jos kasvoistani ei saadakkaan hyviä? Tai jos tynkää joudutaan leikkaamaan useasti vielä? Lapsi antaa minulle voimaa, sillä haluan olla sille voimakas esikuva ja hän on syy miksi tahdon selvitä näistä kaikista koettelemuksista. Loppupeleissä tunnen olevani aikalailla yksin kaikkien operaatioideni kanssa.

Sitten koulu ja harrastukset. Ratsastus on tärkeää ja hevoset ovat suuri osa elämääni. Myös salilla käyminen on minusta mukavaa ja tykkään siitä. Syksyllä aijon alkaa käymään salilla kunnolla kun poju menee päiväkotiin. Elämä varmasti virkistyy kun saan enemmän omaa aikaa. Ne hetken kun pääsen omilleni ovat minulle tärkeitä. Sillä hetkellä ei tarvi miettiä arkea, vaan vain ja ainoastaan sitä mitä sillä hetkellä teen. Siitä saan voimaa jaksaa kaiken yli ja kohti uusia haasteita. Yhtälailla nautin suuresti siitä kun pääsen yöelämään ja tanssimaan. Hyvä musiikki ja bassot liikuttavat sisintä ja niiden tahdissa tanssiminen on täyttä nautintoa elämästä. Se, että sitä tekee vain sillöin tällöin on hyvä asia, koska siihen ei voi kyllästyä. Se on aina yhtä mahtavaa!

Koulu vie paljon aikaa arkipäivisin ja tehtävien tekeminen menee aina niihin väleihin kun poika nukkuu. Tässä näkee ehkä parhaiten eron siihen kun ei vielä ollut lasta. Nyt en jaksaisi tehdä sitä määrää kursseja jakson aikana kuin mitä vielä hevosopistolla tein. Ei minun aika riittäisi siihen! Iltalukion kanssa ei onneksi tule ongelmaa operaatioiden kanssa, mutta miten asia on tulevaisuudessa kun leikkauksia on useammin.

Mitä minä halua? Minne minä kuulun? Ikuisuuskysymyksiä, mutta sen tiedän että en ole siellä missä minun paikkani on. Minä haluan takaisin etelään etsimään itseäni. Löytää sen mitä minä halua olla, missä minä haluan olla ja keiden seurassa minun on parasta olla. Olenko minä puolestaan tyytyväinen tilanteeseeni nyt?  Siihen en osaa myöskään vastata. Paljon on asioita mitä tahtoisin muuttaa, mutta paljon asioita on jotka ovat hyvin. Oloni on vain odottavainen. Odottavainen mitä huominen tuo tullessaan. Mitä seuraavan vuoden aikana tapahtuu. Miltä mahdankaan näyttää viiden vuoden kuluttua. Kaikki se mitä tämän elämän aikana tulen vielä kokemaan!

Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut hyvin erilainen, tuonut uusia ajatuksia mieleeni ja vaatinut paljon. Lapsi on kasvattanut minua ihmisenä ja opettanut minua arvostamaan eri asioita. Hermot ovat usein olleet kovilla kun ei ole ymmärtänyt lasta, se ei ole nukkunut hyvin, hän on tehnyt tuhmiansa tai ei ole antanut minulle omaa rauhaa. Silloinkin kun itsestä on tuntunut pahalta eri syistä, on pitänyt silti yrittää hymyillä pojulle ja näyttää että kaikki on hyvin. Väsymystä on koko vuoteen sisältynyt ja paljon, mutta siitä huolimatta on vain ollut pakko jaksaa hoitaa asioita. Kaikki on pitänyt järjestellä jos jotain erityistä on tahtonut tehdä ja omaa- aikaa on vähän. Puolestaan taas kun kokee onnistuvan jossain ongelmatilanteessa, poju on oppinut jotain uutta tai kuuntelee käskyäni, se onnistumisen tunne on upea. Kun poju tulee luokseni ja halaa minua, tai kun leikimme ja hän nauraa lujasti, tuovat ne hetket suuren rakkauden ja lämmön tunteeni sisälleni. Siitä tiedän mikä on oikeasti tärkeää elämässä. Pussaan häntä päähän, hymyilen takaisin ja tiedän, että tulemme aina olemaan perhe. Ehkä joskus siihen perheeseen tulee uusia ihmisiä, mutta me tulemme aina kuulumaan siihen. Vaikka poju joskus isona tulee muuttamaan luotani pois, meillä silti tulee aina olemaan se äidin ja pojan välinen yhteys. Hän tulee aina olemaan minun rakas esikoispoikani <3.