tiistai 21. tammikuuta 2014

Slippery ground

Moikka! Viikko on sujunut oikein mukavasti. Viime viikon maanantaina kävin kaupungilla kiertelemässä myöhäseen saakka kaverin kanssa. Tiistaina sitten menin perhevalmennukseen. Juttelimme imetyksestä ja vauvan hoitamisesta sekä isän osuudesta perheessä. Asiaa tuli paljon ja aika meinasi loppua kesken. Lisää asiaa oli mukava kuulla ja sai taas mietittävääkin mukaan.

Keskiviikko oli rauhallinen päivä ja silloin ei oikeastaan tapahtunut mitään. Torstaina menin hammaslääkäriin ja näin asianhoitajaani sitä ennen. Juttelimme suunnitelmista ja kerroin, mitä pitäisi nyt hoitaa. Hammaslääkärin kanssa juttelimme myös jatkosta ja he ottivat minulta suusta muotit, joiden avulla alkavat suunnittelemaan hammasproteesia etuhampaille. He lupasivat ilmoittaa seuraavasta ajasta, kun saavat suunnitelmia tehtyä.

Perjantaina oli neuvola. Näytteet olivat puhtaat ja sydänäänet hyvät, mutta hemoglobiinia emme nyt ottaneet. Sf- mitta oli edelleenkin korkealla, mutta ei enää niin paljoa kuin viimeksi. Hoitaja ei edelleenkään uskonut vauvan olevan iso, joten ensi viikon ultrauksessa sitten näkee mitä sanotaan.  

Viikonloppu oli mukava ja aika normaali. Lauantaina tosin taas likastuin ja tämä oli kivulias kaatuminen. Kävelin varoen takaisin kämpälle ja istuin ilman proteesia pitkään. Pidin jalkaa koholla ja se oli aluksi todella kipeä. Polvitaipeen yläpuolelta reiden luu taisi saada iskun ja kipu kaikui koko tynkään. Illan aikana kipu onneksi loppui ja pystyin kävelemään normaalisti. Edelleenkin jalan suoraan vetäminen sattuu vähän, mutta kyllä se koko ajan toipuilee.

Eilen ja tänään vietin aikaa kaverin kanssa ja sain pöytääni jalat. Se kasattiin kokoon ja nyt pääsen sitäkin käyttämään.

Huomenna minulla on erikoinen päivä, josta kerron sitten myöhemmin. Muuten tämän viikon suunnitelmat ovat vielä auki. Ensi viikon maanantaina on ultraus ja lonkan kuvaus vuorossa.

Palaillaan!

<3:llä Lala


Rv 34+3



4 kommenttia:

  1. Tuli noista kaatumisen jälkeisistä kivuista mieleen, että onko sulla ikinä ns. haamukipuja siinä jalassa, jota ei enää ole? Monillahan kuuluu olevan sellaisia, jos on käsi tai jalka amputoitu, että sattuu sinne, missä ei enää sitä raajaa oikeasti olekaan. Hermot kai jotenkin huijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan alkuaikoina minulla oli aavesärkyä, mutta se katosi nopeaa. Proteesin kanssa sitä ei ole ollut laisinkaan. Se lähtee päästä, sillä siellä ei hermokeskukset ole tajunneet, ettei sitä puuttuvaa osaa ole enään.

      Poista
  2. Ikävä toi kaatuminen, toivottavasti ei pahasti käynyt. Käytätkö proteesia yleensä koko ajan, kun olet hereillä? Mitenkäs yöllä? Loppuraskaudestahan joutuu kuulemma koko ajan juoksemaan vessassa. Kuinka kauan sen pukemiseen/paikalle laittoon/tms (mikä tässä nyt on oikea termi?) menee? Anteeksi jos utelen liikaa, kiinnostaa ja mietityttää vaan kovasti :)

    Kuinka pahasti sulla meni hampaat onnettomuudessa? Eli voiskos saada näytille kuvaa, jossa hymyilet suu auki. Joo, olen ärsyttävän utelias...

    Tosi kaunis vauvamaha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän sitä koko ajan, ellei tynkää särje. Nykyään se on jo niin tottunut tuohon proteesiin, että se on pääasiassa koko ajan päällä. Öisin en tietenkään sitä pidä. Pukemiseen ei mene edes minuuttia, sillä se on helppo juttu :).

      No voin minä kuvan ottaa ja laittaa seuraavaan postaukseen :). Etuhampaat ylhäältä puuttuu ja toinen kulmahampaistakin lähti. Puruhampaita on lähtenyt takaa ja alhaalta yksi etummainen, sekä osasta puuttuu palasia, mutta niitä on pyritty paikkailemaan.

      Kiitoksia vain :).

      Poista