Will I ever be normal again?

Heippa kaikki!

Maanantaina suoritin koeviikon kunnialla loppuun saakka. Viikonloppu meni vauhdikkaasti juhlimisen merkeissä. Eilen aloitimme taas hevosopiston. Niin, mutta miten tämä päivä?

Aamulla heräsin ja laitoin itseni aamukuntoon, kunnes tajusin, ettei kaikki ollut ihan hyvin. Mittasin lämmön ja se oli noussut. Jäinkin siksi nukkumaan ja lämpö vain nousi. Loppu päivän vedinkin lääkkeillä. Kurkku on ollut todella kipeä ja huomenaamuna pitää katsoa, onko oloni jo parempi.

Kävin tänään myös neuropsykologini kanssa juttusilla. Juttelimme aivovammastani ja hän yritti selittää, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa, kun on diffuusinen aivovamma. Kävimme myös läpi sitä, että mitä muutoksia minussa on tapahtunut. Hän aikoo yrittää saada aivoistani kuvat, jotka otettiin Turussa ollessani nukutettuna.

Hän myös antoi minulle lisää ajateltavaa, sillä aivovamma ei välttämättä parane täysin koskaan. Jäänkö minä väsymystä sietämättömäksi loppuelämänikin ajaksi...?

Huomenna menen Ideaparkkiin metsästämään itselleni tallikenkiä, sillä en oikein saa kenkiä jalkaani, kun nilkkaa ei saa taivutettua mihinkään suuntaan... Voisiko elämä enempää pänniä päässä? Onneksi pääsen Respectalle perjantaina ja nyt he saavat kuunnella raivoani, sillä nyt on aika ainakin vaihtaa se taipuva nilkka proteesiini, tai ei tästä muuten tule enään mitään.

Palaillaan siispä myöhemmin uudestaan!

<3: llä Lala



Niin mä törmäsin ja palasiin hajosin
osan sain korjattua ja osan takaisin
loppuja en enää itselleni saa, 
mutta ne pyritään korvaamaan

Olen tässä pystyssä,
omana itsenä
mutta et voi tuntea sitä käsimystä,
josta kärsin joka päivänä

Tahdon vain jonku korvaani kuiskaamaan
ettei kaikki tule lopullisesti katoamaan
vaikken enää usko, etteikö kaiken voisi menettää
joku voisi silti edes yrittää
lopettaa tämän tuskan ja saada valon syttymään
elämääni, josta kaikki kuihtuu

Kristalliin, joka pala palalta vain rikkoutuu...

Ihana Milla, joka on aina tukena <3.

Joskus minulla oli myös pinkki hiuslisäke.