perjantai 18. elokuuta 2017

New place and new home

Tiesin, että heinäkuusta tulee olemaan kiireinen, mutta se kiireellisyys oli kyllä paljon pahempaa kuin mitä ajattelin. Tuommosen vilkkaan taaperon kanssa ei kyllä ole hetkeäkään aikaa edes miettiä. että missä sitä oikein on :D. Pahoitteluni, taas kerran, pitkästä tauosta. Toivottavasti tämä postaus on odottamisen arvoinen!



Heinäkuussa ystäväni Essi ja tietenkin mummi hoitivat Jamieta aina niin, että pääsin käymään salilla. Salitreenejä ei siis heinäkuun alusta jäänyt ollenkaan välistä, mistä olenkin todella kiitollinen auttajilleni! Maksoin minä vähän hoitopalkkaa Essille, ihan vain meidän tulevaa reissua ajatellen ;).




Heinäkuun alussa Kittilässä oli markkinat, jolloin me menimme papan tykö. Papan tykönä oli perus pelleillyä pojun ja koiranpentu Anetin välillä. Viikonloppu oli aika kiireinen ja siksi minulle ei jäänyt aikaa päivitellä blogia.



Markkinoilta löytyi pojalle semmonen ihana valkoinen räksyttävä koira sekä 4 uutta leluautoa. Yhden poju voitti narunvedosta ja pappa osti yhden :D. Itselleni ostin koriste- esineitä, koruja, yhden pitkän mekon ja paidan.



Lomasta tietenkin on myös nautittu! Kävimme rannalla Essin ja pojun kanssa ja poju meni eräänä keskiviikkona tätini luokse yökylään, kun kävimme moikkaamassa Oslosta Suomeen vierailulle saapunutta toista tätiäni, jolloin minä menin pojun kummitädin kanssa bilettämään. Ilta oli todella hiljainen ja emme kyllä olleet kovin myöhään edes liikkeellä, koska seuraavana päivänä lähdimme Haaparannan kautta Kittilää kohti.





Minulla oli myös reilu viikkoa vapaa- aikaa, kun poju meni ensin papan tykö kyläilemään ja siitä sitten mummin tykö. Menimme Essin kanssa reissuun ja tästä reissusta teen oman postauksen, sillä siitä on niiiiin paljon kerrottavaa!




Reissusta tultua oli hyvin kiireinen viikko, sillä minulla oli vajaa 4 päivää aikaa laittaa kamat kasaan muuttoa varten. Tuli kiire ja aika meinasi loppua kesken, mutta onneksi kaikki saatiin avun kanssa hoidettua. Jouduimme tilaamaan muuttofirman avuksi, sillä kaikki kamat eivät mahtuneet meidän kyyditykseemme. Lähdimme sitten heinäkuun viimeisenä lauantaina ajamaan kohti Kuopiota. Matka sujui joutuisasti, me pysähdyimme vain pari kertaa ja eväät oli matkassa. Perillä meillä oli ongelmia saada avaimet, koska niitä ei oltu toimitettu sovitulla tavalla. Kävimme kaupassa ostamassa minun sänkyyn uuden patjan odotellessa. Oli siitä siis jotain hyötyäkin, koska muuten emme olisi ehtineet :D



Takaisin asunnolle saavuttua saimme muuttoapua, sillä mieheni oli saapunut sinne ja toisesta rapusta avaimet minulle luovuttanut nainen tuli auttamaan. Tavarat saatiin sisälle hyvällä tahdilla ja sen jälkeen lähdimme yhdessä syömään. Pieni hengähdys välissä. Sen jälkeen isä meni laittelemaan pyykikoneen ja lamput paikalleen, kun taas minä miehen ja isän hellun kanssa lähdimme noutamaan tavaroita, joita olin varaillut tori.fi:n kautta. Haimme ensiksi työpöydän ja sitten olohuoneeseen kaapin. Sen jälkeen palasimme takaisin ja isän oli aika lähteä jatkamaan matkaa takaisin pohjoista kohti. Me jäimme pojun ja mieheni kanssa siivoilemaan ja laittelemaan kotia ja odottelemaan seuraavaa aamua, jolloin muuttofirma toisi loput tavarani. Kodin laittamiseen meni oikeastaan pari viikkoa, koska huonekaluja tuli yksi kerrallaan ja vieläkään kaikki ei ole edes tulleet.



Mies oli pari yötä kaverina ja sen jälkeen saimme viettää muutaman päivän kahdestaan tutustellessa uusiin maisemiin. Mummi tuli heti seuraavana torstaina tänne, koska minun piti lähteä perjantaina reissuun. Minne menin, no tietenkin Helsinkiin. Miksi, no koska WKND!



Perjantaina pääsin perille mukavan aikaisin ja ehdin kiertelemään kaupungilla ennen hotelliin menemistä. Hotellista matka jatkui nopeasti festarialueelle, sillä Alan Walker esiintyi ensimmäisenä, mikä oli minusta ihan käsittämätöntä, että miksi hänet oli laitettu heti ensimmäiseksi. Hänen esitystä odotin eniten, enkä nähnyt sitä kokonaan, koska esitys oli niin aikaisin.




Walkerin jälkeen oli hyvä tauko tutkia mitä ostettavaa festarialueelta löytyisi. Tarjonta oli aika heikkoa ja en ostanutkaan muuta kuin yhden korusetin. Loppuilta meni vauhdilla ja ihana Chainsmokers lopetti illan upealla esityksellä. Sieltä matkani jatkui mieheni hotellille ja sieltä omaani nukkumaan.




Aamulla heräsin aamupalalle ja tässä hotellissa oli kyllä todella hyvä aamupala! Olin siis Radisson Blu Aleksanteri hotellissa. Ihanan monipuolinen ja paljon hyviä, terveellisiä vaihtoehtoja.


Aamiaisen jälkeen oli laittautumisen aika ja taas festareille. Lauantaina en ollut ihan loppuun saakka, koska bongasin mieheni sieltä turhan hyvässä humalassa ja päätimme lähteä sieltä hieman aikasemmin jo pois. Lauantaina ei onneksi ollutkaan erikoisia esiintyjiä enää lopussa. Kävelimme kauppaan, ostimme evästä ja menimme taksilla minun hotellille. Mies simahti sängyllä käytännössä heti syömisen jälkeen, ihme ja kumma, mutta heräsi onneksi silloin kun aloin itsekin nukkumaan. Muuten olisin kyllä potkinut hänet lattialle :')





Seuraavana aamuna mies läksi omalle hotellille ja itse menin aamupalan ja aamuhommien jälkeen juna- asemalle ja kohti kotia. Kohti uutta, jännittävää alkavaa viikkoa.



Forssalainen ystäväni tuli luokseni heti seuraavana tiistaina ja mummi lähti pois maanantaina, joten siinä ei paljoa omaa rauhaa saanut viettää. Kaveri oli kylässä torstaihin saakka. Sinä aikana ehdin käydä tutustumassa kuntosaleihin ja uuteen pt:seen.





Viime viikko oli sitten ensimmäisen täysi viikko Kuopiossa. Tein sopimuksen kuntokeskus Fressiin ja siellä nyt sitten jatkossa käydään. Poju aloittaa vieressä olevassa päiväkodissa 4.9 ja siihen saakka poju saa olla aina Lasten Fressissä sillä välin, kun itse treenailen salilla. Se on todella mahtava etu, sillä muuten en salille pääsisi ollenkaan! Pt:n kanssa treenit aloitetaan sitten, kun poju menee hoitoon.



Hiukset lyheni 

Sain heinäkuisen reissun aikana hiertymän tynkään, joka on tässä nyt ollut kiusana jo useamman viikon ajan. Liikuntani rajoittuukin nyt vain salitreeneihin, sillä en halua rasittaa tynkää yhtään sen enempää. Tai voisi kai sanoa, etten pysty rasittamaan yhtään enempää, koska sattuu niin p*rkeleesti pelkkä kävelykin. Respectalla olen käynyt muokkaamassa jalkaa jo kahdesti ja nyt hiertymä on ainakin pienentynyt, joten ehkä se paranisi. Maanantaina soittelen uutta aikaa, jos viikonlopun aikana ei tapahdu mitään.



Uusi asunto on kolmikerroksisen kerrostalon 1 kerroksessa. Emme ole nyt maantasalla, joten Millan kanssa ravataan lenkillä kahdesta kolmeen kertaa päivässä. Asunto on vanhempi kuin edellinen, mutta isompi. Kaappitilaa on ihan hirmuisesti ja pojulla on oma vaatehuone. Huonekaluja ei paljoa lähtenyt matkaan, sillä halusin uusia melkein kaiken. Pojun huoneessa on uusi hylly, olkkarissa sohvapöytä, hylly ja työpöytä ja minun makkarissa sänky. Keittiössä on myös uusi tiskikone. Telkkarikin hajosi, mutta sen käytin vain korjuulla. Uusi sohva, tv-taso ja olohuoneen lipasto eivät ole vielä saapuneet perille. Sitten kun saan ne, teen kunnollisen postauksen uudesta kodista :)





Pari viikkoa tässä pitää odotella pojun hoitoaikojen alkua. Viikon päästä varmaan päästään tutustumaan, mutta siihen saakka me jatketaan samaan tyyliin kuin tähänkin saakka. Avoin yliopistokin alkaa sitten jossakin välissä, siitä odottelen nyt informaatiota.



Näin loppuun tämmönen ihana kuva musta ja mun ystävästäni :'). Lisäki vielä kuva, kun poju sai itse valita vaatteensa ja nämä hän valitsi. Hyvä maku pojalla :*



Palaamisiin!


2 kommenttia:

  1. Suomen Paola Antonini? Asutko Kellomiemessä päin (kuvista päätelleN)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no en nyt tiedä :'). Joo siinä vieressä, Saarijärvessä.

      Poista